top of page
johannes-kaarakainen_20160908_00945-scaled.jpeg

Kaisa Kortelainen, huilu

Kaisa Kortelainen tunnetaan valoisana ja monipuolisena muusikkona. Ennakkoluulottomuutensa ansiosta hän on päätynyt toimimaan lukuisissa erilaisissa tehtävissä ja projekteissa – perinteistä huilistin roolia unohtamatta. Säännöllisen orkesterityön ja muiden konserttien ohella Kortelainen on tehnyt yhteistyötä eri alojen taiteilijoiden kanssa, valmistanut useita esityksellisiä nykymusiikkiteoksia, opiskellut vanhaa musiikkia periodisoittimin, tutkinut opintojensa aikana esityksen ekologiaa ja ryhmäopetuksen mahdollisuuksia, sekä suunnitellut ja tuottanut festivaaleja ja konsertteja.

Kaisa Kortelainen on työskennellyt vuodesta 2018 lähtien Radion sinfoniaorkesterin 2. soolohuilistina ja vuonna 2022 hänestä tuli yksi Avanti!:n äänenjohtajista. Näitä toimia edelsivät vakituinen työ Kuopion kaupunginorkesterissa sekä pitkä sijaisuus Suomen kansallisoopperassa. Kortelainen on toiminut myös lukuisissa muissa suomalaisissa orkestereissa freelance-muusikkona, sekä vieraillut mm. nykymusiikkiyhtye Ensemble Intercontemporainin riveissä. Kamarimusiikkiyhtyeistä erikoismaininnan ansaitsee uuteen musiikkiin keskittynyt ÄÄNI-kollektiivi, jonka taiteita ja tieteitäkin yhdistävää esitystoimintaa Kortelainen on ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa yhtyeen perustamisesta saakka. Ulkomaisten esiintymisten kohokohtia puolestaan ovat olleet resitaalit Pietarin Mariinsky-teatterissa sekä Festival des Promenades Musicales du Pays d’Auge -festivaaleilla Ranskassa.

Yhteistyö säveltäjien ja muiden alojen taiteilijoiden kanssa on Kortelaiselle tärkeä osa muusikkona toimimista. Hänellä on ollut kunnia kantaesittää muun muassa Tim Pagen, Ville Raasakan sekä Lauri Supposen teoksia. Muusikon laajempaa roolia esiintyjänä Kortelainen on päässyt tutkimaan esimerkiksi juuri Lauri Supposen teoksissa Q (yhteistyössä Klaus Lumi Maunukselan kanssa) ja love heavy light. Näiden lisäksi Kortelainen on esittänyt esimerkiksi käsien eleistä rakentuvan Mark Applebaumin teoksen Aphasia ”laulajalle ja nauhalle” sekä Michael Pisaron kappaleen Six Stones kiville. Kortelainen on esiintynyt myös tanssijoiden, koreografien ja esitystaiteilijoiden kanssa. Näistä esimerkkeinä ovat Dayjob-kollektiivin esitykset sekä vuonna 2020 valmistunut Mouthpiece-esitys kuudelle suulle.

Musiikkiopintonsa Kortelainen aloitti Nurmeksessa Pielisen Karjalan musiikkiopistossa Satu Huukin oppilaana. Opinnot jatkuivat Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa ja esittävän säveltaiteen osastolla Mikael Helasvuon ohjauksessa, josta hän valmistui vuonna 2019 maisteriksi. Näihin opintoihin sisältyivät myös opettajan pedagogiset opinnot. Toisen maisteritutkinnon Kortelainen on suorittanut Pariisin konservatoriossa opettajanaan Philippe Bernold. Tärkeää lisäoppia hän on saanut osallistumalla mm. Rainer Risbergin, Jacques Zoonin, Kersten McCallin ja Emmanuel Pahudin mestarikursseille. Jan de Winnelle kuuluvat puolestaan kiitokset innostuksen sytyttämisestä traversonsoiton sekä vanhan musiikin kiehtovaan maailmaan.

bottom of page