Lauri Pekkarinen, taiteellinen suunnittelu & lyömäsoittimet

Lauri Pekkarinen on liminkalaislähtöinen, sittemmin lappeenrantalaistunut lyömäsoittaja. Opinnot veivät Limingan musiikkiopiston kautta Oulun seudun ammattikorkeakoulun musiikkipedagogilinjalle ja lopulta Sibelius-Akatemiaan. Muusikkoutta tärkeällä tavalla kehittäneitä välietappeja ennen kevään 2021 Musiikin Maisterin tutkintoa ovat myös aika Madetojan musiikkilukiossa, kesät musiikkileireillä ja vuosi Berliinin Universität der Künste -taideyliopistossa. Opettajina hänellä ovat vuosien varrella toimineet mm. Nathan Archer, Antti Rislakki, Pasi Suomalainen, Lassi Erkkilä, Kazutaka Morita ja David Punto.

Tänään Pekkarinen toimii lyömäsoitinten äänenjohtajana Lappeenrannan kaupunginorkesterissa, Awake Percussion -lyömäsoitinkvartetin perustajajäsenenä ja Lyömäsoittajien kamarimusiikkiseura ry:n varapuheenjohtajana sekä Kumaus-festivaalin taiteellisena johtajana ja Kumaus-trion lyömäsoittajana. Lisäksi hän opettaa Lappeenrannan musiikkiopistossa ja on viimeiset pari kesää vieraillut lyömäsoitinopettajana Kälviän musiikkileirillä. Orkesterityön, opetuksen, ja vapaamman taiteilun asettuminen samaan kalenteriin tuo hänelle suurinta taiteellista täyttymystä! Vastapainoa soittoharrastukselle Pekkarinen hakee boulderseinältä, Pohjois-Norjan erämaasta jokakesäisillä vaelluksilla ja keittiöstä, jossa tällä hetkellä maistuu erityisesti Japani.

”Kumaus-festivaalilta 2022 odotan erityisesti käytännön järjestelyä, organisoimista ja ihmisten kanssa toimimista, kuluva vuosi kun on taas mennyt enemmän papereita pyöritellen. Meillä on upea festivaali, jonka suunnitteluun on käytetty niin paljon aikaa ja rakkautta; eihän tässä malta odottaa sitä, miten kaikki konkretisoituu! Erityisesti kutkuttelee festivaaliohjelman laajeneminen elokuvataiteen pariin, aihe on niin lähellä koko meidän järjestäjä-trion sydäntä! Muutama yllätys pitää myös festivaalijohdon jännityksessä, mutta ne selvittääkseen pitää etsiytyä Kulttuuritila Nuijamieheen 25.-28.8…”