top of page
Artboard 1 copy 2_2x_edited.png

NÄHDÄÄN TAAS ELOKUUSSA 2024!

Artboard 1 copy 3_2x.png

KUMAUS-FESTIVAALIN 2023 SOKKOKONSERTTIEN OHJELMA ON NYT JULKAISTU!

Kumaus-festivaali on vuodesta 2019 Suomen festivaalikenttää järisyttänyt, kolmepäiväisestä

viisipäiväiseksi kasvanut taide+musiikkitapahtuma Lappeenrannassa. Taiteellinen johto

kontrabasisti Helka Seppälän, lyömäsoittaja Lauri Pekkarisen ja harmonikansoittaja-kapellimestari

Janne Valkeajoen johdolla, lähti luomaan rohkeasti uudenlaista tapahtumaa vieden sisältöä sinne,

minne oma intohimo osoittaa. Tänä päivänä Kumaus-festivaali on suunnannäyttäjä

innovatiivisuudessa ja taiteen monien kasvojen juhlistamisessa genre-rajoista välittämättä.

Kumaus-festivaalin tavaramerkkinä on alusta asti ollut tiettävästi koko maailman

mittapuulla uniikki sokkokonserttikonsepti; konsertti, missä yleisölle ei anneta käsiohjelmaa eikä

ohjelmasta kerrota etukäteen kuin pari mielenkiintoa kutittelevaa lausetta. Taiteellisen johdon

sydämen sykkiessä vahvasti niin uusimpaan, vanhimpaan, kevyeen kuin kokeelliseen musiikkiin,

pidettiin tärkeänä luoda ihmisille mahdollisimman turvallinen tila tutustua tähän kaikkeen ilman

ennakkoluuloja. Syntyi ajatus konsertista, missä räiskyvää nykymusiikkiesitystä voisi seurata mitä

kaunein lied, josta jazz-trio ottaa kopin ja johdattaa yleisön väliajalle pureskelemaan mitä kaikkea

juuri äsken oikein tapahtui. Konserttien olennaisena osana on taiteellisen johdon rooli

”matkaoppaina”, juontajina ja kanssakokijoina yleisön kanssa.

Vaikka Kumaus-festivaali on alusta asti halunnut myös haastaa, on taidekokemuksen

 

mielekkyys kaikenlaisille kuulijoille erittäin vahva prioriteetti ohjelmiston suunnittelussa. Kumaus-

festivaalilla kuultu ohjelmisto (nähtävissä kokonaisuudessaan nettisivuilla

 

www.kumausfestivaali.com) on monipuolisuudessaan ainutlaatuinen, mistä kertoo mm. festivaalin

tuottamat 7 kantaesitystä, yhteiskonsertit niin poppareiden, räppäreiden kuin jazzareiden kanssa, ja

mitä vaikuttavin kamarimusiikkikatalogi musiikista satojen vuosien takaa tähän päivään Muuta

taidetta Kumaus-festivaalilla edustaa näkyvimmin elokuva, festivaalin järjestäessä myös

elokuvanäytöksiä päätapahtumapaikassaan Kultturitila Nuijamiehessä.

Kumaus-festivaali on löytänyt paikkansa kotimaan festivaalikentällä elokuun viimeisistä

viikonlopuista. Festivaalin sokkokonserttien Osa I, Osa II & Osa III lisäksi Kumaus resonoi ympäri

Lappeenrantaa niin perinteeksi muodostuneessa kynttilävalaistussa kirkkokonsertissa, kuin

jalkautumisina mitä yllättävimpiin lokaatioihin, ilahduttaen myös perinteisempiä konsertteja

arvostavaa kuulijakuntaa tai vaikkapa ostoksia suorittavaa ohikulkijaa. Festivaali järjestää kolme

ilmaistapahtumaa ja toivottaa tervetulleeksi kaikki taiteen+musiikin rakastajat. Tervetuloa

Kumaukseen, Suomen yllättävimpään festivaaliin!

bottom of page