top of page

LAURI PEKKARINEN                                      

IMG_9475.jpg

Lauri Pekkarinen (s. 1991) on liminkalaislähtöinen lyömäsoittaja, joka työskentelee lyömäsoitinten äänenjohtajana Lappeenrannan kaupunginorkesterissa. Ennen nykyistä vakanssiaan hän työskenteli Kuopion kaupunginorkesterin patarumpujen ja lyömäsoitinten äänenjohtajana, ja on lisäksi keikkaillut lyömäsoittajana ja patarumpalina orkestereissa ympäri Suomen. 

 

Orkesterityönsä ohella hän on opettanut Kälviän musiikkileirillä ja Lappeenrannan musiikkiopistossa vuodesta 2021 ja soittaa lyömäsoitinkvartetti Awake Percussionissa sekä toimii yhtenä lappeenrantalaisen nykymusiikkiin painottuvan Kumaus-festivaalin taiteellisista johtajista. Kevään 2023 Pekkarinen toimi sijaisena Turun filharmonisessa orkesterissa. 

 

Opintojen alkutaipaleet Pekkarinen otti kotiseudullaan Limingan musiikkiopistossa. Ammattopintoja kertyi Oulun seudun ammattikorkeakoulusta, Sibelius-Akatemiasta ja Berliinin Universität der Künste -taideyliopistosta, opettajina mm. Nathan Archer, Pasi Suomalainen, Antti Rislakki, Samuli Viitanen, Tim Ferchen, Lassi Erkkilä ja David Punto. Opintoja hän on täydentänyt lukuisilla mestarikursseilla, mm. Katarzyna Myckan, Nick Woudin ja Eric Sammut’n kanssa. 

 

Lyömäsoittimissa Pekkarista kiehtoo soitinryhmän monipuolisuus ja rajattomat mahdollisuudet niin rytmi- kuin klassiseen musiikkiin. Kamarimusiikki niin oman yhtyeen kuin vaihtuvien kokoonpanojen kanssa ja erilaisten sointivärien etsiskely on erityisen lähellä sydäntä. Orkesterissa hän viihtyy parhaiten patarumpujen takana, mutta lyömäsoittimien jatkuvasti kehittyvästä maailmasta löytyy koko ajan jotain uutta ja kiinnostavaa! 

K_logo-minttu_edited.png

KYSYMYKSIÄ / QUESTIONS?

KUMAUSFESTIVAALI@GMAIL.COM

  • Kumaus Instagram
  • Kumaus Facebook

COPYRIGHT © 2025 KUMAUS-FESTIVAALI

Kiitämme tukijoitamme | We thank our supporters

OP_Kaakkois_Suomi_harmaa_vasen.png
lpr_logo_tummanvihreä.png
LPR-juhlaviikot-logo-pinkki-scaled.png
ERG-TasteSaimaa_logo_white_no-bg.png
Lappeenrannan_seurakunta_logo_RGB.jpg
HaeParametriTiedosto.png
maakuntaliitto_valkoinen_vaakalogo.png
Taike_logo.png
bottom of page