FB esittelykuva.jpg

Petteri Kippo, lyömäsoittimet

Tarinani on varmaan samankaltainen kuin hyvin monen muunkin muusikkokollegani. Pienen pitäjän (Kälviä) poika lähti ja juurtui isolle kirkolle mentyään sieltä kokemuksia ja tapahtumia hakemaan. Tarttuihan sieltä oppeja klassisen musiikin saralta Helsingin konservatorion (v.2009-2012) kautta Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan (v.2011-2019). Onneksi omasin jo melko rikkaan musiikkitaustan kotiseudultani,  Keski-Pohjanmaan konservatorion musiikkiopiston kasvattina. Sillä pohjalla oli mielekästä jatkaa muusikkouteni löytämistä myös armeijan harmaissa, silloin Lahdessa, Varusmiessoittokunnan riveissä (v. 2007).

Opiskeluaikojen todella kova harjoittelu ja vihkiytyminen lyömäsoitinmaailmaan kokonaisvaltaisesti, on luonut hienoja mahdollisuuksia sekä saavutuksia. Ylpeänä voin niitä muistella ja nostaa esille ainakin Majaoja-säätiön järjestämän kansallisen lyömäsoitinkilpailun vuonna 2012 Tampereella. Sieltä irtosi A-sarjan ensimmäinen palkinto ja myös kamarimusiikki-tilausteoksen parhaimman esityksen palkinto.
 
Myöhemmin Musiikin maisterin paperit kourassa olikin sitten luontevaa ryhtyä siirtämään oppejaan eteenpäin lyömäsoitinmusiikin lehtorin toimessa Espoon musiikkiopistossa. Tuollainen vakituinen virka onneksi mahdollistaa myös tekemiset vapaalla kentällä ja nautinkin suuresti freelance-muusikkona työskentelystä erilaisissa projekteissa ja kokoonpanoissa. Koen itseni etuoikeutetuksi saadessani työskennellä eturivin muusikkojen ja muiden ammattilaisten parissa useissa eri orkestereissa ja pienyhtyeissä. Niistä tietysti rakkaimpana oma nelihenkinen lyömäsoitinyhtyeeni Awake Percussion.

Kyseisen yhtyeen kanssa päästiin myös esiintymään Kumaus-festivaalille vuonna 2019. Mitä raikkaimman ja maukkaimman Wolkoff-ravintolan menun täyttämillä vatsoilla, oli suorastaan riemukasta kumistella rumpuja kauniissa Lappeen Marian kirkossa.